Neidonpolku 13

Kohteesta Makijarvi.fi
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Neidonpolku 13 1970-luvulla.jpg

Henkilölista

Historia

Neidonpolku 13 oli monien vuosien ajan Jouko Mäkijärven perheen tukikohtana. Se sijaitsee Lohjan kunnassa (ent. Lohjan maalaiskunta), Muijalan kylässä, Uusniityn asuntoalueella (Uusniitty).

Uusniityn asuntoalue oli jatkoa Paraisten Kalkin asuntotuotannolle Muijalan Minerit-tehtaan työntekijöitten tarpeita varten. Ensimmäinen asuntoalue oli Honkanummi 1950-60 lukujen vaihteessa ja Uusniitty seurasi pian perässä, 1960-luvun puolivälissä. Neidonpolku 13 oli ensimmäinen talo, joka valmistui Uusniitylle ja Jouko Mäkijärven perhe sen ensimmäiset asukkaat vuonna 1964. Jälleen kerran Mäkijärvien uudisraivaaja- ja pioneerihenki tulivat esiin, sillä siellä metsän keskellä oli aluksi aika ankeaa.

Kuitenkin Uusniitty oli moderni luomus. Kohtuullinen asuntoalueen koko (kymmenenkunta taloa, joista useimmat rivitaloja, sekä yksi kaksikerroksinen, kaksirappuinen kerrostalo), väljät tontit, ajankohtaan nähden isot talot, kaukolämpö ja vedenpuhdistamo tekivät Uusniitystä hyvän paikan asua. Kadutkin asfaltoitiin saman tien. Talot täyttyivät vuoden 1965 aikana ja koska lapsiperheitä oli paljon, syntyi uudelle kylänraitille nopeasti elämää.

Virikkeitä sai etsiä luonnosta ja tehtaan ympäristössä olevista urheilumahdollisuuksista. Myöhemmin Uusniityn läheisyyteen rakennettiin jääkiekkokaukalo. Uusniityllä oli lentopallokenttä, jossa kävikin maanantai-iltaisin paljon väkeä pelaamassa. Uimassa käytiin Nälköönlammessa, jonne myös istutettiin kirjolohia virkistyskalastuksen tarpeisiin.

Tehtaan voidessa hyvin, myös Uusniityn kehitys jatkui. Mineriitintielle rakennettiin kaksi uutta kerrostaloa lisää. Uusniityntielle monet tehtaan työntekijät rakensivat hartiapankilla omat talot. Väkeä tuli lisää, eikä enää kaikkia edes tuntenut. Liikenteen kasvaessa talonmies Järvenrannalla oli vaikeuksia pitää kurissa niitä, jotka eivät kunnioittaneet 30 km/h nopeusrajoitusta.

Nykyisin Uusniitty on asuntoalue muiden joukossa Lohjan kunnassa, eikä se kuulu enää tehtaan vaikutuspiiriin sen myytyä omistamansa talot yksityisille. Seurauksena on ollut alueen voimakas, ulkopuolisesta katsoen lähes hallitsematon laajeneminen. Ne jotka muistavat Uusniityn 1960- ja 1970-luvuilta on paras jättää käymättä koko paikassa. Ensinnäkään he eivät edes löytäisi vanhaa kotitaloaan, sen verran on tiestöä myllerretty. Toisekseen he alkaisivat voida pahoin monikirjavien, sinne tänne heiteltyjen talojen sekametelisopasta.

Jouko Mäkijärven lapset jättivät Uusniityn taakseen 1970-luvulla siirtyessään opiskelupaikkakunnilleen. Jouko itse siirtyi Toijalaan 1979 Partekin palvelukseen, joksi Paraisten Kalkki oli jo siinä vaiheessa muuttunut. Hänen ja Sinikan tarina jatkuu tämän jälkeen Hännintie 10F:ssä.

Linkit

Muistelut

Petri: " Uusniitty ja Neidonpolku 13 olivat lapsuuteni olennaisimpia palasia, vietinhän siellä toistakymmentä vuotta. Päällimmäiseksi jäi mieleen urheilu ja kirjastoauton kirjat. Mitään muita virikkeitä ei ollut tarjolla, koska Lohjakin oli linja-automatkan päässä. Muistan, että isäni Jouko oli mukana kaikissa hankkeissa, jotka toivat sosiaalista hyvää Uusniityn asukkaille ja siis Paraisten Kalkin työntekijöille. Sehän oli hänen toimenkuvansakin, mutta minusta kyllä tuntuu, ettei postia olisi voitu paremmalle miehelle antaa. Koska Jouko tunsi kaikki ja kaikki hänet, mikään ei tuottanut vaikeuksia. Ampumarata sadan metrin päähän Uusniitystä? Ei ongelmia (isäni oli hyvä ampuja). Hyppyrimäki kaatopaikalle? Kyllä firma auttaa. Ja niin edelleen, aina Lippahivoon saakka (sama tahti jatkui Toijalassakin, mutta toisissa merkeissä). Inhosin murtomaahiihtoa, mutta pitihän sitä lykkiä, että päästiin laskettelemaan Harjulle. Jääkiekon pelaaminen maistui, vaikka en Muijalan Nuijien kultakautta päässyt kokemaankaan. Kesällä kävin Riika-koiran kanssa vitosen lenkillä Perässuon (kaksi ässää) ympäri. Pieni koira parka. Lento- ja pesäpallo eivät kuuluneet suosikkeihini, mutta pelasin silti, koska kaikki muutkin tekivät niin. Kukaan ei halunnut pelata jalkapalloa, kumma juttu? Niinpä potkin iltaisin verkkoon ihan yksinäni, tai joskus kaverini Veken kanssa. Illalla uimaan Nälköönlammelle. Tosi mukavaa oloa. Sitten myöhemmin tuli mukaan mopot (kavereitten, minulla ei ollut) ja tytöt. Kun riiuureissut uloittuivat jo Muijalan ulkopuolelle, merkitsi se lapsuuden loppua. Minulla ei ole ollut ikävä lapsuuteni maisemiin, koska niitä ei enää yksinkertaisesti ole. Onneksi on lapsuuden kavereista hyvät muistot. "

Ilkka: " Honkanummi eli Vanhat oli se ihan alkuperäinen (ja monen mielestä ainoa oikea)asuinpaikka. Olihan Uusniitty ihan korpea ja jääkiekkokaukalokin sijaitsi Vanhoilla. Mutta vähitellen ihmisten muuttaessa uusin taloihin tuli alueesta viihtyisä ja elävä. Muistan erityisesti ne pimeän aikaan käydyt pummis-sodat taskulamppujen valossa. Kerrostalojen suuret hiekkakuopat olivat mainioita paikkoja ja tietysti kaikki olivat kateellisia Kiviniemen Tepon (Tepe) kuusipatteriselle valonheittimelle. Partiotoimintakin alkoi Lohjan Eräveikkojen alaisuudessa, kun Markus Aarnio perusti meidän kanssamme Susi-vartion. Saimme kerhohuoneenkin huoltorakennuksesta. Myöhemmin muutimme vartion nimeksi Mosquito-vartio. Aktiivisia jäseniä olivat mm. Olavi "Ola" Vainikainen, Keijo "Keke" Lind, Kari "Kares" Lind, Vesa Pesola, Ilkka "Ile" Isokääntä, Teppo "Tepe" Kiviniemi. Muutkin voivat ilmoittautua. Talvella yksi keskeisiä paikkoja oli isäni rakennuttama hyppyrimäki joka ristittiin Susikanjoniksi. Vauhtilava oli rakennettu kolmen männyn varaa ja ja vauhtimäki päällystetty Vartti-aaltolevyillä. Ladun laskijan homma oli aina vaativa; pitihän latujen olla suorat. Kun kesällä ammuttiin isän kanssa kantopommeilla muutamat pahimmat paikat tasaiseksi oli pisimmille hypyille edellytyksiä jopa parikymmentä metriä. Itse hyppäsin retkisuksilla, joissa oli remmisiteet. Ja tietysti Nokian kumisaappailla. Mitan arviointi oli vähän vaikeaa kun usein hiihtelin sinne iltapimeässä, mutta meni se ainakin 15 metriä! Kerran löin polveni suksen reunaan kaatuessani ja polveen tuli iso patti eli ns. vettä polveen. Pois ei päässyt kuin hiihtämällä kiertäen suon kautta tasaisempia reittejä. Kyllähän ne metsät tulivat tutuksi kuin omat taskut ja monia hienoja paikkoja löydettiin. "

Valokuva-albumi