Kujala

Kohteesta Makijarvi.fi
(Ohjattu sivulta KUJALA)
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Henkilölista

mPuu: Tietokannasta ei löydy vielä tarpeeksi tietoa talokohtaisen taulun luomiseksi. Lisää itse henkilötietokortteja. Etusivulla on tähän valmis kaavake.

Esittely

Toivakan kylän Pessilä oli jaettu isojaossa 1860 neljään osaan. Näistä muodostettiin Pessilän, Hiekkalan, Vehmaan ja Kankaan talot. Kankaan talolla oli kaksi torppaa: Kujala ja Rajala. Torpat on lohkottu itsenäisiksi tiloiksi vuonna 1925. Ida Maria Wesanderin ja Joonas Ilmosen kaikki viisi lasta ovat syntyneet siellä. Arvion mukaan tilan koko oli noin 35 ha.

Muisteluita

Torpassa on ennen Nikodemus Wesanderia, Anna Lena Matintytär Janhosta ja Ida-tytärtä asunut suutarinleski Karolina Nyqvist, joka on muuttanut sieltä vuonna 1874 Leivonmäelle. Joonas Ilmonen on mennyt kotivävyksi Kujalaan vuonna 1887, jolloin hän meni naimisiin Ida Marian kanssa. Nikodemus ja Anna Lena asuivat torpassa kuolemaansa saakka.

Vanhaa torpparakennusta ei ole enää olemassa, vaan sen tilalle on rakennettu uusi talo. Pihalla on kuitenkin vielä vanha hirsinen aittarakennus. Viimeinen asukas Kujalassa oli Liisa Ilmonen, Joonaksen ja Idan nuorimman pojan Emilin tytär.